Tankotanssi on lajina haastava, ja tanssijat saavat sen usein näyttämään helpommalta kuin se oikeasti on.
Lajia voi vain harrastaa tai myös kilpailla. On showcase tapaisia kisoja sekä SM-kisoja, joista voi päästä edustamaan Suomea MM-kisoihin.
Lajissa tarvitaan pääosin voimaa, kehonhallintaa ja vähän notkeutta, mutta ilman notkeuttakin pärjää treeneissä. Kisoissa notkeus on tärkeää, että kaikki liikkeet saa suoritettua.
Tankotanssin olen aloittanut vuonna 2015. Laji oli silloin lasten ja nuorten keskuudessa aivan uusi ja harjoittelupaikat harvassa. Muutamassa vuodessa onkin tapahtunut iso muutos, sillä nykyään lajin voi aloittaa kilpatasollakin jo 6.vuotiaana. Jo ensimmäisestä tunnista alkaen tiesin että tämä on minun lajini.
Vuonna 2019 kiersin yhteensä viidet kisat, joista kaksi oli Maailmanmestaruuskisoja. IPSF lajiliiton MM-kisat järjestettiin Kanadassa. POSA:n MM kisat Suomessa, Hämeenlinnassa. Viisi kilpailua tarkoitti kohdallani 5 eri koreografiaa. Vuosi 2019 oli todella rankka, mutta aivan mahtava kokemus.
Tällä hetkellä harjoittelen Turussa Studio Move:lla ja toimin myös apuopettajana lasten tankotunneilla. Tervetuloa!
… ja jos tarvitset sporttista ja nuorille sopivaa tankotanssiesitystä tapahtumiisi, ota yhteyttä. Olen esiintynyt kisojen lisäksi mm. Turussa Hansakorttelissa. Esiintymiset tehdään siirreltävän stagetangon kanssa eli tilassa ei tarvitse olla mahdollisuutta tangon kiinnitykselle.